Kurkkaa koulumme verhojen taakse

21.04.2023

Kideko syntyi Mum's tuotemerkin perustaja, kuvataideopettaja ja yhteisötaiteilija Outi Puron pitkäaikaisesta haaveesta. Mum's on jo vuodesta 2006 järjestänyt useita yhteisöllisiä työpajoja erilaisissa tapahtumissa, tilaisuuksissa ja oppilaitoksissa ja monenlaisille yleisöille. Outin opettaja,- kuvismaikka,- ja taiteilijatausta vaikutti paljon siihen, että vaikka Mum's on yritys on se vuosia tehnyt yhteistyötä nimenomaan taiteen ja taidekasvatuksen keinoin. 

Mum'sin kautta Outi on saanut tutustua moniin ihastuttaviin ihmisiin jotka ovat jakaneet Mum'sin arvoja. Yksi heistä on turkulainen luokan- ja kuvataideopettaja Hanna Rissanen. Outi pyysi Hannaa mukaan perustamaan kestävän kehityksen ekodesignkoulua ja keväällä 2023 rekisteröitiin KIDEKO ry yhdistys tukemaan kestävän kehityksen ekodesignkoulua. Hannaa ja Outia yhdistääkin hassusti aika moni asia: kumpikin opettajia ja taiteilijoita, kummallakin neljä lasta, kummallakin yhteys Afrikkaan ja lisäksi vielä koira. 

KIDEKOn ensimmäinen kesäpaja järjestetään kesäkuussa 2023 Turussa, Liedon Ilmarisissa ja Lahdessa. Kaikki kerhot järjestetään yhteistyössä paikallisten koulujen tai museoiden tiloissa ja teemallisia kesäleirejä on lapsille ja nuorille.

Aidot tarinat kauniiden ja kestävien vastuullisesti valmistettujen tuotteiden takaa ovat arvokkaita monessa mielessä. Juuri näitä tarinoita tahdomme avata ja niistä inspiroitua, raottaa verhoa vastuullisesti valmistettujen aarteiden takaa ja lisätä näin ymmärrystä, osaamista ja uskoa vastuulliseen tuotantoon ja sen mahdollisuuksiin. Tahdomme jakaa sitä tärkeätä tietoa millä ja miten kannamme vastuuta ihmisestä ja ympäristöstä luovan alan yrittäjyydellä, muotoilulla ja yhteisötaiteella. Ekodesignissa roska siirtyy toiselle tasolle designin ja muotoilun avulla, vastuullisesti.

Opettajina koulussa aloittaa Outin ja Hanna lisäksi muun muassa Lahden muotoiluinstituutin opiskelijoita. Koululla on oma tavoitteellinen opetussuunnitelma ja KIDEKO anoo parhaillaan kestävän kehityksen taiteen perusopetuksen järjestämislupaa.

Kideko järjestää myös lyhytkursseja pitkin lukuvuotta aikuisille ja luokanopettajille oman työn iloksi ja tueksi.

Milloin: 22. huhtikuuta 2023
Missä: Ketunpesäntie, Lieto

Yhteisöllisenä taideprojektina syntynyt Mum's ( Mum's Good With Goods Oy 2006-) avaa tarinansa, käsityötiiminsä ja osaamisensa esimerkki "case"-tapauksena eettisen designin mahdollisuuksista. Casena Mum's on moninaisen kiinnostava ja koulussa mahdollisuus myös yhteistyöhön todellisissa projekteissa yhteistyössä kehityvissä maissa asuvien artesaanien kanssa. Innostavat tarinat ja kierrätys- ylijäämä ja luonnonmateriaalista valmistetut pohjoismaiden suunnittelijoiden, muotoilijoiden ja taiteilijoiden suunnittelemat teokset ja laadukkaat tuotteet ovat jo ihastuttaneet vastuullisia kuluttajia vuosia. 

© 2023 KIDEKO. Kestävän kehityksen arkkitehtuurikoulu.
kideko@mums.fi
Luo kotisivut ilmaiseksi!